perjantai 26. lokakuuta 2012

Tenavat-pentue 8 viikkoa.
Tänään olikin uudenlainen ulkoilukokemus pentusilla, yöllä oli satanut ensilumen. Vaan sepä ei vauhtia hiljentänyt, vaan vauhti tuntui olevan, jos nyt  edes voikaan, vieläkin villimpää.  Pennuista tytöt ovat muuttaneet uusiin koteihin. Onnea kaikille teille uusista perheenjäsenistä. Viikonvaihteessa pojista muutta kolme uuteen kotiin. Haikeita päiviä.

Pentueesta on vapaana kaksi poikaa.
Pentukyselyt Marjo 050-4009282, Harri 050-3062183

26.10.2012
Ensilumikokemukset pentusilla












maanantai 15. lokakuuta 2012

Tenavat-pentue 7 vko.
Pentue alkaa olla pian luovutusiässä, reilun viikon kuluttua muutot uusiin koteihin alkavat ja pesä hiljenee.
Tähän päivään kuuluu ulkoilua, syömistä, nukkumista ja paljon leikkiä. Väsymättömästi Siru-äiti jaksaa pentusten kanssa telmiä niin sisällä kuin ulkonakin. Tarmo-isukki on myös mukana kouluttamassa omalta osaltaan pesuetta.

Pentueesta on vapaana kaksi urosta.
Pentukyselyt Marjo 050-4009282, Harri 050-3062183

15.10.2012





torstai 4. lokakuuta 2012

Tenavat-pentue 5 vkoa.
Ulkoillaan useasti päivässä ja tutustutaan  ympäristöön.











lauantai 29. syyskuuta 2012

Tenavat-pentue 32 päivää

Siru on hoitanut varsin mallikkaasti suurta pesuettaan ja pennut ovat kasvaneet hyvin tasaisesti. Pennut ovat saaneet ulkoilla heti silmien auettua. Pieniä hetkiä ensin ja nyt hieman yli 4 viikkoisina, saavat jo hieman enemmän tutustua elinympäristöön ulkona. Samalla opetellaan sisäsiisteyden alkeita. Leikit alkavat olla jo aika vauhdikkaita ja Siru on mukana touhuissa kärsivällisesti ymmärtäen, vaikka välillä poskessa tai huulessa roikkuu useampikin vintiö. Pentupesän arki on todellakin välillä aika riehakasta.

Pentueesta on vapaana kaksi urosta.
29.9.2012









keskiviikko 29. elokuuta 2012

TENAVAT PENTUE 28.8.2012

Sirun ja Tarmon Tenavat- pentue on syntynyt 28.8.2012

Pentueessa
5 urosta Amadeus, Pave, Jaska, Ressu ja Remppu ja
3 narttua Tellu, Maisa ja Salli

Vapaita pentuja voit tiedustella
 Marjo 050 4009282 tai Harri 050 3062183




lauantai 18. elokuuta 2012

Siru lekottelee ja kerää voimia tulevaan.












Warmavuoren Tiuhti, Siru on astutettu 6.7.2012


Molemmat koirat asustavat kotonamme.

Pentuja odotamme viikon 35 tienoille.


Pentukyselyt Marjo 050 4009282, Harri 050 3062183